Trending

#kups

Latest posts tagged with #kups on Bluesky

Latest Top
Trending

Posts tagged #kups

Preview
Vaikeuksien kautta voittoihin: Liina Nora Loukkaantumisten kanssa painineen Liina Noran asenne kelpaa esimerkiksi kaikille. On jollain tapaa jo kohtalon ivaa, että loukkaantumisten kanssa paininut Kuopion Palloseuran puolustaja Liina Nora joutuu vastamaan tämän hetken pelikuntokysymykseen seuraavalla lauseella: – Noh…nilkka meni tuossa neljä viikkoa sitten ja sitä on yritetty kuntouttaa. Vielä jonkin aikaa olen pois joukkueen treeneistä ja keskityn tekemään omia kuntoutusjuttujani, Nora taustoittaa tilannettaan. Tilanne ei ole optimaalinen, sillä käynnistyyhän Briotech Kansallinen Liiga jo kahden viikon kuluttua – Ja KuPSin osalta vieläpä odotetulla kotiottelulla. Nora ei vaivu kuitenkaan synkkyyteen. Hän on noussut loukkaantumisista pelikentille aikaisemminkin, ja niin nousee muuten tälläkin kertaa. Helppoa se ei aina kuitenkaan ole. – Joka vuosi on ollut jotain loukkaantumista, niin totta kai se on henkisesti raskasta. Esimerkiksi viime kaudella meni välillä oikeinkin hyvin, mutta sitten hyvä rytmi keskeytyy kuitenkin loukkaantumisen myötä. – Kyllähän siinä sellaisessa tilanteessa pelaaja kokee usein, että joutuu aloittamaan ikään kuin alusta pelikuntoon pääsemisen, Nora myöntää. Tällä hetkellä valoa Noran päiviin tuo etenevän kuntoutuksen myötä paluu Mölymäelle ja Väre Areenan ympäristöön sekä tuttuun pukukoppiin. KuPSin naisten harjoitukset siirtyivät vihdoin kuluvalla viikolla kaivattuun ympäristöön. –On täällä paljon mukavampi olla ja harjoitella yhdessä. Ei olla sisällä enää, aurinko paistaa ja muutenkin omissa tutuissa tiloissa, iloitsee Nora. Lahtelaisen FC Kuusysin kasvatti aloitti liigapelaajan uransa 2021 Tikkurilan Palloseurassa**,** jonka jälkeen Liina siirtyi Kuopion Palloseuraan ja on pelannut omalla urallaan nyt yhteensä 95 liigaottelua erinomaisin ottein. **Mikä on mielestäsi se ratkaisevin syy, jonka myötä ulkopaikkakuntalainen haluaa KuPSin naisten joukkueeseen pelaamaan?** – Moni tietää, että täällä tehdään paljon hommia. Harjoitellaan laadukkaasti hyvässä valmennuksessa ja ollaan jatkuvan kehityksen polulla. Minulla lähtee nyt KuPSissa viides kausi ja jälleen meillä on erittäin kova joukkue. Kyllä se motivoi kummasti pelaajaa, painottaa Nora. Nora opiskelee itseään parasta aikaa fysioterapeutiksi. Valmistuminen siintää horisontissa vuoden päästä keväällä. Loukkaantumisten myötä tietoisuus oman kehon ja lihasten toiminnasta on päässyt kasvamaan kuin vahingossa. Tätä tietotaitoa puolustaja pystyy myös hyödyntämään jalkapalloilijan arjessaan. – Ilman muuta koen, että fyssarin hommista on hyötyä. Esimerkiksi nyt tämän nilkan kuntoutuksen kanssa pystyn itsekin seuraamaan kuntoutusprosessin etenemistä ja sen eri vaiheita, kun tunnen anatomiaa. Myös omatoimiseen harjoitteluun esimerkiksi fysiikkaharjoittelun osalta pystyn suhtautumaan ehkäpä syvemmällä ymmärryksellä, Nora pohtii. Noran aurinkoisesta sielunmaisemasta ja periksiantamattomasta luonteesta kertoo se, kuinka hän ammentaa itseensä energiaa myös haastavien aikojen keskellä. – Saan energiaa siitä, että haluan päästä takaisin hyvään pelikuntoon ja pelaamaan täysillä. Eihän tässä muitakaan vaihtoehtoja kannata miettiä! – Ja tälläkin kaudella meillä ei ole muuta tavoitetta kuin voittaa mestaruus ja cup. Haluan päästä antamaan panokseni joukkueen tavoitteisiin. Esimerkillistä puhetta, esimerkilliseltä pelaajalta. Briotech Kansallinen liiga alkaa kotiottelulla 28.3. klo 16.00 HPS:ää vastaan. Seuraathan naisten joukkuetta Instagramissa niin pysyt parhaiten kärryillä ajankohtaisista asioista: KuPS Naisten edustusjoukkue (@kupsnaiset) • Instagram-kuvat ja -videot Kuvat: Jari Turunen

Vaikeuksien kautta voittoihin: Liina Nora

kups.fi/vaikeuksien-kautta-voitt...

#KuPS #jalkapallo #Uutiset_Naiset

0 0 0 0
Preview
U17 EM-jatkokarsinta: Tshekki – Suomi 1-1 (1-0) **Suomen U17-maajoukkue taisteli tiensä Pohjois-Irlannissa pelattavaan EM-lopputurnaukseen** Tshekissä pelattava U17-ikäluokan EM-jatkokarsintaturnaus huipentui Suomen sinivalkoisiin voitonjuhliin. Turnauksen järjestäjämaa Tshekki ja Suomi kohtasivat sunnuntaisessa ratkaisuottelussa, jossa oli panoksena jatkopaikka EM-lopputurnaukseen. Mahtavasti taistellut Suomen joukkue nousi tappioasemasta 1-1-tasapeliin ja lunasti näin oman paikkansa Pohjois-Irlannnissa pelattavaan lopputurnaukseen. Kuopion Palloseuran keskikenttäpelaaja **Anni Pulkkanen** (numero 17) ja hyökkääjä **Pouta Ukkonen** (numero 14) aloittivat tämän päivän ottelun vaihtopenkillä. Pulkkanen pääsi vaihdosta sisään ottelun 82. peliminuutilla pelaamaan viimeisen kymppiminuutin, Ukkonen ei saanut tällä kertaa peliaikaa. Kovatasoinen EM-lopputurnaus pelataan toukokuussa kahdeksan maajoukkueen voimin.

U17 EM-jatkokarsinta: Tshekki – Suomi 1-1 (1-0)

kups.fi/u17-em-jatkokarsinta-tsh...

#KuPS #jalkapallo #Uutiset_Naiset #AnniPulkkanenPoutaUkkonen #U17EM_jatkokarsinta

0 1 0 0
Preview
U17 EM-jatkokarsinta: Tshekki – Suomi klo 15.00 **Tshekki ja Suomi taistelevat tänään lohkovoitosta ja paikasta ikäluokan EM-lopputurnaukseen** Tshekissä pelattava neljän maan U17 EM-jatkokarsintaturnaus huipentuu tämän päivän ratkaisuotteluun, jossa kotijoukkue Tshekki ja Suomi iskevät yhteen alkaen kello 15.00 Suomen aikaa. Joukkueet kamppailevat tämän jatkokarsintalohkon ykkössijasta, jonka kautta lohkovoittaja etenee ikäluokan EM-lopputurnaukseen Pohjois-Irlantiin. Suomi ja Tshekki ovat molemmat kuudessa pisteessä, Suomen maaliero on 10-0 ja Tshekin maaliero on 7-0. Tasapeli vie Suomen EM-kisoihin, Tshekki tarvitsee sen sijaan voiton EM-kisoihin päästäkseen. Kuopion Palloseuran keskikenttäpelaaja **Anni Pulkkanen** ja hyökkääjä **Pouta Ukkonen** aloittavat tämän päivän pelin vaihtopenkillä vaihtopelaajien rooleissa. Pyhäpäivän ratkaisuottelua pääsee jälleen jännittämään tuttuun tapaan **Suomen Palloliiton** oman **YouTube** -kanavan ääressä. Jännittävää iltapäivää kaikille sinivalkoisten kannattajille !

U17 EM-jatkokarsinta: Tshekki – Suomi klo 15.00

kups.fi/u17-em-jatkokarsinta-tsh...

#KuPS #jalkapallo #Uutiset_Naiset #AnniPulkkanenPoutaUkkonen #U17EM_jatkokarsinta

0 0 0 0
Preview
KuPS kohtaa IFK Mariehamnin harjoitusottelussa Tammelassa Kuopion Palloseura jatkaa valmistautumistaan Veikkausliigakauteen lauantaina 14. maaliskuuta, kun keltamustat kohtaavat IFK Mariehamnin harjoitusottelussa Tampereella. Ottelu pelataan Tammelan Stadionilla klo 15.00. Tammelan ottelu pelataan poikkeuksellisesti ilman yleisöä, mutta ottelua on mahdollista seurata suorana KuPSTV:stä. Lähetys sisältyy KuPSTV-tilaukseen, ja yksittäisen ottelun voi ostaa katsottavaksi hintaan 9,90 euroa. ”Päästy harjoittelemaan laadukkaasti ulkona stadionilla ja preseasonin fyysisesti kovimmat viikot on nyt käynnissä. Huomiselta odotuksissa hyvä peli-ilme ja taas askel eteenpäin joukkuepelaamisessa ja pelaajien yhteistoiminnassa.” Kuopion Palloseuran päävalmentaja Miika Nuutinen ennakoi huomista. IFK Mariehamn -ottelun jälkeen KuPS pelaa vielä kaksi harjoitusottelua ennen sarjakauden käynnistymistä. Lauantaina 21. maaliskuuta keltamustat kohtaavat Joensuun JIPPOn Väre Areenalla Kuopiossa. Kenraaliharjoitus pelataan puolestaan perjantaina 27. maaliskuuta Seinäjoella, kun KuPS kohtaa SJK:n. Veikkausliigakausi käynnistyy KuPSin osalta perjantaina 4. huhtikuuta Tampereella Ilveksen vieraana. Ensimmäinen kotiottelu Väre Areenalla pelataan perjantaina 11. huhtikuuta, kun IF Gnistan saapuu haastamaan hallitsevan mestarin Kuopioon. **Veikkausliigakausi lähestyy – varmista paikkasi Väre Areenalla jaosta kausikorttisi tästä >>**

KuPS kohtaa IFK Mariehamnin harjoitusottelussa Tammelassa

kups.fi/kups-kohtaa-ifk-marieham...

#KuPS #jalkapallo #Uutiset_Miehet

1 0 0 0
Preview
Kaikki kivet kääntäen: Erick Bägerfeldt Kuopion Palloseuran Chief Scout **Erick Bägerfeldt** haluaa löytää timantteja. Kuopion Palloseuran Veikkausliigajoukkue siirtyi joulukuussa uuteen aikakauteen, kun pelaajien scouttaamisesta päävastuun otti ruotsalainen Erick Bägerfeldt. Hänen tehtäviinsä kuuluu seuran scouting-kokonaisuus, pelaajaprofiilien analysointi sekä laajan scouttausverkoston rakentaminen yhteistyössä urheilutoimen johdon kanssa. Tukholman AIK:n palkkalistoilla edelliset kaksi kautta pelaajia tarkkaillut Bägerfeldt hehkuu puhelimessa aitoa innostuneisuutta uudesta pestistään KuPSin organisaatiossa. – Suomi tuli minulle tutuksi viime kaudella. Kävin täällä tarkkailemassa paljon pelaajia. Esimerkiksi turkulaisen FC Interin riveistä AIK-paitaan siirtynyt Axel Kouame oli pelaaja, jota AIK:lle vahvasti suosittelin, taustoittaa Bägerfeldt. **Miten ja miksi päädyit Tukholmasta Kuopioon?** – Kartoitin itselleni jotain uutta vaihtoehtoa ja haastetta. KuPSin kanssa aloitimme keskustelut melko myöhään syksyllä, ja seuran visio tulevaisuudesta teki minuun vaikutuksen. KuPS on menossa oikeaan suuntaan ja tämä tuntui erittäin mielenkiintoiselta haasteelta. – Olennaisinta on minulle henkilökohtaisesti joukkueen rakenne sekä suunnitelmallisuus. Se oikeastaan ratkaisi minun ja KuPSin teiden lopullisen kohtaamisen ja yhteiseen suuntaan kulkemisen jatkossa. Me totisesti haluamme menestyä ja uskon voivani tuoda osaamisellani lisäarvoa seuran arkeen. **Kerro vähän lisää siitä arjesta. Millainen on työnkuvasi?** – Olen vastuussa potentiaalisten ja kiinnostavien pelaajien tunnistamisessa sekä koko siitä prosessista, joka käynnistyy pelaajan scouttaamisen ympärillä. Voisi jopa sanoa, että olen se ensimmäinen suodatin seuran suuntaan, kun tietystä pelaajasta tai pelaajaprofiilista halutaan tietää jotain konkreettista. – Kun olen tehnyt selvitystä sekä taustatyötä, kerron löydöksistäni ja analyyseista urheilujohdolle, jonka jälkeen käynnistyy syvempi sisäinen keskustelu asiasta. Johdan tätä prosessia. Bägerfeldtin omat jalkapallopelit päättyivät aikoinaan polvivaivoihin, mutta urheilujohtaminen on avannut hänelle kentän ulkopuolella roolin, jonka puitteissa hän myös KuPSissa kädenjälkeään pääsee näyttämään. **Mikä on mielestäsi suomalaisen seuran asema pelaajamarkkinoilla, joilla tunnetusti riittää muitakin toimijoita kuin meidän kotimaiset seuramme?** – On selvä asia, että suomalaisten seurojen täytyy tulevaisuudessa scoutata pelaajiaan paremmin. Meidän pitää löytää timantit, joita Suomesta kiistatta jo on. Missä on seuraava Matias Siltanen? Ja millä toimenpiteillä me pääsemme löytämään esimerkiksi hänen kaltaisiaan talentteja lisää? – Iso ero esimerkiksi ruotsalaiseen jalkapalloiluun on myös nuorten pelaajien sopimusten pituudet. Uskon, että tekemällä 18–23-vuotiaiden pelaajien kanssa pidempiä sopimuksia, pääsemme vaikuttamaan myös heidän jälleenmyyntiarvoonsa eivätkä pelaajat karkaa meiltä liian pienillä korvauksilla tai pahimmassa tapauksessa ilmaiseksi pois, Bägerfeldt painottaa. Toistaiseksi Bägerfeldt asuu vielä Tukholmassa. Se kuuluu myös osaksi miehen työn luonteeseen. – Matkustan paljon ja olen todella verkostoitunut. Kun kiinnostumme jostain pelaajasta, pystyn etsimään hänestä paljon eri raportteja kentältä sekä kentän ulkopuolelta kontaktieni avulla. Ainakin seuraavat kaksi kuukautta asun vielä Tukholmassa. Olennaisinta on meidän seuramme sisäisen yhteistyön toiminen, josta olen jo täysin vakuuttunut. – Loppujen lopuksi tarvitsen työssäni tietokoneen, puhelimen sekä paljon jalkapallo-otteluita, naurahtaa Bägerfeldt.

Kaikki kivet kääntäen: Erick Bägerfeldt

https://kups.fi/kaikki-kivet-kaantaen-erick-bagerfeldt/

#KuPS #jalkapallo #Uutiset_Miehet #erickbägerfeldt #Veikkausliiga

0 0 0 0
Preview
U17 EM-jatkokarsinta: Romania – Suomi 0-3 (0-1) **Kuopion Palloseuran keskikenttäpelaaja Anni Pulkkanen sai peliaikaa päivän voitto-ottelussa** U17-ikäluokan kovatasoinen EM-jatkokarsintaturnaus jatkuu tänään torstaina Tshekissä. Suomen U17-maajoukkue pelasi tänään toisen turnausottelunsa kukistaen Romanian ansaitusti maalein 0-3. Kuopion Palloseuran keskikenttäpelaaja **Anni Pulkkanen** (numero 17) ja hyökkääjä **Pouta Ukkonen** (numero 14) aloittivat tänään vaihtopelaajan rooleissa, Pulkkanen pääsi lopussa (82 min) pelaajavaihdon kautta kentälle pelaamaan viimeistä kymppiminuuttista. Ukkonen ei saanut tällä kertaa peliaikaa. Suomen viimeinen ottelu on edessä sunnuntaina, jolloin kohdataan turnauksen kotijoukkue ja emäntämaa Tshekki. Sunnuntain ratkaisupelissä on isot panokset, sillä tämän jatkolohkon voittaja etenee ikäluokan EM-lopputurnaukseen joka pelataan toukokuussa Pohjois-Irlannissa.

U17 EM-jatkokarsinta: Romania – Suomi 0-3 (0-1)

kups.fi/u17-em-jatkokarsinta-rom...

#KuPS #jalkapallo #Uutiset_Naiset #AnniPulkkanenPoutaUkkonen #U17EM_jatkokarsinta

0 0 0 0
Preview
U17 EM-jatkokarsinta: Romania – Suomi klo 12.00 **Kuopion Palloseuran pelaajat Anni Pulkkanen ja Pouta Ukkonen aloittavat jälleen vaihdossa** U17-maajoukkueiden EM-jatkokarsintaturnaus jatkuu tänään torstaina Tshekissä. Suomi kohtaa tämän päivän ottelussaan Romanian alkaen kello 12.00 Suomen aikaa. Kuopion Palloseuran keskikenttäpelaaja **Anni Pulkkanen** ja hyökkääjä **Pouta Ukkonen** aloittavat tänään vaihtopenkillä kuten maanantainakin. Molemmat KuPS-pelaajat pääsivät pelaamaan maanantain Latvia-ottelussa, jossa Pulkkanen onnistui viimeistelemään Suomen viimeisen 7-0-maalin. Anni pääsi pelaamaan koko toisen puoliajan eli 45 minuuttia ja Pouta pääsi pelaamaan maanantaina 35 minuuttia. Tämän päivän Romania-ottelua pääsee jälleen seuraamaan suorana lähetyksenä **Suomen Palloliiton** oman **YouTube** -kanavan kautta.

U17 EM-jatkokarsinta: Romania – Suomi klo 12.00

kups.fi/u17-em-jatkokarsinta-rom...

#KuPS #jalkapallo #Uutiset_Naiset #AnniPulkkanenPoutaUkkonen #U17EM_jatkokarsinta

0 0 0 0
Preview
Kaikkea muuta kuin harmaata: Anni Harmaala nauttii Kuopion kauniista sävyistä ja KuPS-arjesta **Anni Harmaala** tavoitetaan tähän haastatteluun Itävallasta Suomen U19-maajoukkueen leiriltä. – Anteeksi, etten vastannut heti puheluun. Unohdin täysin tuon aikaeron, Harmaala vastaa puhelimeensa. Aika on onneksi Harmaalan puolella. Kiirettä ei ole. Pääasia, että asioita tapahtuu. Kuopioon Harmaala palaa tämän viikon sunnuntaina. Siellä on jo jotain mitä odottaa. – Kyllä minulla on ihan sitä arkea ikävä. Tykkään siitä todella paljon tässä KuPS-yhteisössä. Viime kauden päätteeksi Harmaalan jalkapalloilijan elämässä oli tapahduttava myös muutoksia. Pelit PK-35:n paidassa päättyivät ja nuori keskikenttäpelaaja suuntasi etsimään uutta askelta uralleen. Sellainen löytyi Kuopiosta, mutta pienen mutkan kautta. – Tulin KuPSiin testijaksolle, jonka päätteeksi sopimusta ryhdyttiin sitten tekemään. Olisiko se ollut kolmannen testipäivän jälkeen, kun päävalmentaja Ojala sanoi, että he haluavat minut joukkueeseen. Tuntui aika hyvältä, muistelee Harmaala. KOPSE:n kasvatti teki debyyttinsä Briotech Kansallisessa Liigassa jo kaudella 2023, vain 16-vuotiaana. Lisäksi Harmaala on kuulunut ikäluokkansa nuorisomaajoukkueisiin ja kerännyt arvokasta kokemusta Suomen korkeimmalta sarjatasolta viime kausien aikana. Kuopiossa lukiota suorittava Harmaala ei kokenut paineita testijaksosta. Näyttöjen oli annettava puhua puolestaan. – Pieni sopiva jännitys kuuluu asiaan, mutta olin myös luottavainen sen suhteen, että valmennus pitää tavastani pelata jalkapalloa. Onhan ”Opo” nähnyt pelejänikin, joten ihan pelkän testin varassa en ollut. – Sopimus oli helppo tehdä, sillä tykkäsin todella paljon siitä tavasta, jolla KuPSissa toimitaan. Laatu on läsnä koko ajan. Esimerkiksi viime kauteen verrattuna olen onnellinen, kun saan keskittyä jalkapalloon. Tekeminen on säännöllistä, jota arvostan myös, Harmaala kiittelee. Briotech Kansalliseen Liigaan valmistautumisen lisäksi Harmaalan tekemistä mitataan myös tulevissa ylioppilaskirjoituksissa, jossa luvassa on pitkän matematiikan sekä englannin kirjoittaminen. **Onko sinulla KuPSin joukkueen paras matikkapää?** –Ehdottomasti on! **Onko matemaattisesta ajattelusta hyötyä jalkapallossa?** – No, molemmissa tarvitaan kärsivällisyyttä, joten miksei! Harmaalan omat tavoitteet sekä vahvuuksien hyödyntäminen KuPSin pelaamiseen povaavat positiivisia tuloksia tulevaan kauteen, joka jo tämän kuun lopussa käynnistyy. – Pystyn pitämään palloa, jakamaan syöttöjä, mutta tekemään myös maaleja. Koen, että tulevalla kaudella voittaminen joukkueena on se tärkein tavoite, Harmaala alleviivaa. **Iskepä tähän loppuun vielä kolme parasta asiaa Kuopiosta, nyt kun olet tänne vasta muuttanut?** – Täällä on kunnon talvi, josta pidän. Sen lisäksi tykkään tästä yhteisöllisyydestä ja onhan Kuopio monin tavoin myös todella kaunis kaupunki. Niinpä. Siis kaikkea muuta kuin harmaata. Briotech Kansallinen liiga alkaa kotiottelulla 28.3. klo 16.00 HPS:ää vastaan. Seuraathan naisten joukkuetta Instagramissa niin pysyt parhaiten kärryillä ajankohtaisista asioista: KuPS Naisten edustusjoukkue (@kupsnaiset) • Instagram-kuvat ja -videot

Kaikkea muuta kuin harmaata: Anni Harmaala nauttii Kuopion kauniista sävyistä ja KuPS-arjesta

kups.fi/kaikkea-muuta-kuin-harma...

#KuPS #jalkapallo #Uutiset_Naiset #KansallinenLiiga

1 0 0 0
Preview
Ulkokausi Väre Areenalla käyntiin Kuopion Palloseuran miesten ja naisten edustusjoukkueet ovat päässeet aloittamaan ulkoharjoittelun Väre Areenalla kevään lähestyessä. Miesten joukkue pääsi siirtymään stadionille hieman alkuperäistä aikataulua aiemmin jo viime viikon lopulla, kun olosuhteet sallivat harjoittelun ulkona. Naisten joukkue puolestaan liittyi tänään mukaan Väre Areenalle lomajakson sekä eilen tehtyjen fysiikkatestien jälkeen, ja keltamustien valmistautuminen kohti tulevaa kautta jatkuu nyt myös stadionympäristössä. Kiitokset Kuopion kaupungille ulkokauden aloituksen mahdollistamisesta! #### Briotech Kansallinen Liiga käynnistää Väre Areenan kauden Väre Areenan kilpailukausi käynnistyy jo maaliskuun lopulla, kun Briotech Kansallinen Liiga starttaa lauantaina 28.3. klo 16.00. KuPS saa kotiavaukseensa vieraaksi viime kaudella niukasti mitalien ulkopuolelle neljänneksi sijoittuneen HPS:n. Veikkausliigakausi käynnistyy Väre Areenalla puolestaan perjantaina 11.4. klo 15.00. KuPS saa avausotteluun vieraakseen helsinkiläisen IF Gnistanin, joka saapuu haastamaan hallitsevan mestarin. Varmista joka hetki keltamustien mukana: osta kausikorttisi tästä >>

Ulkokausi Väre Areenalla käyntiin

https://kups.fi/ulkokausi-vare-areenalla-kayntiin/

#KuPS #jalkapallo #Uutiset_Miehet

1 0 0 0
Preview
Kansainvälistä kokemusta puolustukseen – Kasim Adams kaksivuotisella sopimuksella Kuopioon Kuopion Palloseura on tehnyt kaksivuotisen pelaajasopimuksen ghanalaisen keskuspuolustajan **Kasim Adamsin** kanssa. 30-vuotias toppari liittyy keltamustiin ilman seuraa ja tuo KuPSin puolustukseen merkittävän määrän kansainvälistä kokemusta Euroopan huippusarjoista. Adams on urallaan pelannut muun muassa Sveitsin pääsarjassa, Saksan Bundesliigassa sekä Espanjan sarjoissa. Kokemusta löytyy myös eurokentiltä, sillä puolustaja on esiintynyt urallaan UEFA Europa Leaguessa ja UEFA Conference Leaguessa. Lisäksi Adams on edustanut Ghanan A-maajoukkuetta. Ensivaikutelma Kuopiosta ja joukkueesta oli puolustajalle erittäin positiivinen. ”Vastaanotto oli todella hyvä. Joukkue otti minut hienosti vastaan ja valmennus piti huolen, että kaikki oli kunnossa heti alusta alkaen. Ensimmäiset harjoitukset olivat minulle todella hyviä ja nautin niistä paljon. Kehitys näyttää hyvältä ja odotan jo innolla, että pääsen tekemään töitä joukkueen kanssa,” Adams kertoo. KuPS oli eurorutiininsa ansiosta puolustajalle tuttu jo ennen siirtoa. ”Olin kuullut totta kai Suomesta ja tiesin myös Kuopion Palloseuran. Seura on säännöllisesti mukana eurokilpailuissa, joten se oli luonnollisesti tiedossani. Tämä on kuitenkin ensimmäinen kertani Suomessa, ja keli vähän yllätti. Onneksi en tullut kovimpien pakkasten aikaan, ja nyt mennään jo kesää kohti,” Adams naurahtaa. ”Olen toki pelannut esimerkiksi Sveitsissä, jossa ilmasto on varsin arvaamaton ja myös kylmä. Kaikki tämä kuuluu lajiin, ja odotan vain, että pääsen tutustumaan paremmin joukkueeseen sekä pelaamaan ja auttamaan meitä menestymään,” Adams toteaa ja vakavoituu samalla. #### Kokemusta Euroopan huippusarjoista Adams nousi kansainväliseen läpimurtoonsa sveitsiläisessä Young Boysissa, josta hän siirtyi vuonna 2018 Saksan Bundesliigaan TSG Hoffenheimiin. Sittemmin toppari on pelannut muun muassa Fortuna Düsseldorfissa, FC Baselissa sekä Servette FC:ssä. 190-senttinen keskuspuolustaja tunnetaan fyysisestä pelitavastaan, vahvasta kaksinkamppailupelaamisestaan ja kyvystään johtaa puolustuslinjaa. Kokenut toppari näkee voivansa tuoda joukkueeseen myös kokemusta ja tukea nuoremmille pelaajille. ”Kun pelaa pitkään korkealla tasolla, kokemusta ja näkemystä kertyy väistämättä. Sen avulla voi auttaa muita pelaajia kentällä. Meidän tärkein tavoitteemme on voittaa pelejä yhdessä. Meillä on myös paljon nuoria pelaajia. Jos pystyn auttamaan heitä kehittymään, se on hieno asia. Harjoittelemme joka päivä, teemme virheitä ja opimme jatkuvasti paremmiksi.” #### Kentällä mentaliteetti muuttuu Kentän ulkopuolella Adams kuvailee itseään rennoksi ja helposti lähestyttäväksi ihmiseksi. ”Olen rento tyyppi ja tykkään vitsailla paljon. Otan asiat päivä kerrallaan ja pidän ilmapiirin mielelläni hyvänä.” Kentällä rooli on kuitenkin täysin erilainen. ”Kun astun kentälle, mentaliteetti muuttuu. Silloin olen aggressiivinen ja todella kilpailuhenkinen. Jalkapallossa kaikki ovat kentällä voittaakseen. Siellä ei voi olla liian kiltti – pitää pelata kovaa ja tehdä kaikkensa joukkueen eteen.” Adams odottaa jo hetkeä, jolloin pääsee ensimmäistä kertaa kentälle KuPS-paidassa. ”En malta odottaa, että pääsen pelaamaan fanien edessä.” #### ”Merkittävä vahvistus joukkueeseen” Kuopion Palloseuran urheilutoimenjohtaja **Sixten Boström** näkee Adamsin hankinnan merkittävänä vahvistuksena joukkueelle. ”Kasim on meille pallollisesti hyvin sopiva toppari. Hän pystyy avaamaan peliä laadukkaasti sekä lyhyillä että pidemmillä syötöillä. Lisäksi hän tuo puolustukseemme fyysisyyttä ja vahvaa pääpelaamista molempiin rangaistusalueisiin. Kokeneena pelaajana hän tuo samalla johtajuutta ja varmuutta puolustuslinjaamme,” Boström sanoo. **Tervetuloa Kuopioon, Kasim!** **Varaudu Veikkausliigakauteen ostamalla kausikortti ja ikioma paikkasi Väre Areenalta tästä >>** #### Kasim Adams pähkinänkuoressa: Syntynyt: 22.6.1995 (30 v) Syntymäpaikka: Accra, Ghana Pituus: 190 cm Pelipaikka: Keskuspuolustaja Jalka: oikea **A-maaottelut** Ghana – 17 ottelua, 2 maalia **Eurocup-ottelut** UEFA Europa League – 12 ottelua UEFA Conference League – 11 ottelua UEFA Champions League (sis. karsinnat) – 6 ottelua **Sarjaotteluita uralla mm.** Bundesliga – 42 ottelua Sveitsin Super League – 95 ottelua LaLiga2 – 26 ottelua **Seurajoukkueet uralla** Young Boys (Sveitsi) TSG Hoffenheim (Saksa) Fortuna Düsseldorf (Saksa) FC Basel (Sveitsi) Servette FC (Sveitsi) RCD Mallorca (Espanja)

Kansainvälistä kokemusta puolustukseen – Kasim Adams kaksivuotisella sopimuksella Kuopioon

kups.fi/kansainvalista-kokemusta...

#KuPS #jalkapallo #Uutiset_Miehet

1 0 0 0
Preview
Kuopiossa on miljoonia maksanut tekojäärata, joka ei jäädy kunnolla – kokenut luistelija pitää rataa vaarallisena Tekojään on tarkoitus pidentää luistelukautta. Rata ei kuitenkaan jäädy toivotusti, kun ulkolämpötila on hieman plussan puolella.

Kuopiossa vähän lajista kiinni onko urheiluinfraan laittaa rahaa vai ei yle.fi/a/74-20203345 #Kups #Veikkausliiga

1 0 0 0
Preview
Anni Pulkkanen maalinteossa U17-jatkokarsinnassa **Suomi aloitti EM-jatkokarsintaturnauksen voitokkaasti kukistamalla Latvian maalein 7-0** Suomen U17-maajoukkue aloitti EM-jatkokarsintaturnauksen Tshekissä vakuuttavalla peliesityksellä. Ensimmäinen vastustaja Latvia kukistui maanantai-päivän ottelussa maalein 7-0. Kuopion Palloseuran hyökkääjä **Anni Pulkkanen** (kuvassa numero 17) viimeisteli ottelun viimeisen täysosuman, kun ottelua oli pelattu 73 peliminuuttia. Pulkkanen ja **Pouta Ukkonen** (kuvassa numero 14) aloittivat tämän päivän ottelun vaihtopenkillä. Pulkkanen pääsi tauon jälkeen vaihdossa kentälle pelaamaan toisen puoliajan eli 45 minuuttia. Ukkonen vaihdettiin kentälle 55 minuutin kohdalla ja hän pääsi pelaamaan tänään 35 minuuttia. Suomen seuraava ottelu on edessä tämän viikon torstaina, jolloin kohdataan Romania alkaen kello 12.00 Suomen aikaa. Romania-ottelua pääsee seuraamaan jälleen suorana lähetyksenä Suomen Palloliiton oman YouTube-kanavan kautta.

Anni Pulkkanen maalinteossa U17-jatkokarsinnassa

kups.fi/anni-pulkkanen-maalinteo...

#KuPS #jalkapallo #Uutiset_Naiset #AnnijaPoutaU17.Latvia7_0

1 0 0 0
Preview
Anni Pulkkanen ja Pouta Ukkonen U17 EM-jatkokarsinnassa **KuPS-kaksikko on matkustanut ikäluokan kovaan EM-jatkokarsintaturnaukseen Tshekkiin** Suomen U17-maajoukkue on matkustanut perjantain aikana Tshekkiin, jossa alkaa tänään ikäluokan kovatasoinen EM-jatkokarsintaturnaus. Se pelataan neljän maajoukkueen voimin ja Suomi tulee tällä viikolla saamaan vastaansa tänään Latvian, torstaina Romainan ja päätöspäivänä sunnuntaina emäntämaa Tshekin. Latvian ja Suomen välinen ottelu alkaa tänään **kello 12.00** Suomen aikaa ja peliä pääsee seuraamaan suorana lähetyksenä Suomen Palloliiton oman **YouTube** -kanavan kautta. Suomen joukkueen aloituskokoonpano on julkistettu, Kuopion Palloseuran pelaajat **Anni Pulkkanen** (kuvassa) ja **Pouta Ukkonen** aloittavat tänään penkillä vaihtopelaajan roolissa. Suomi tulee kohtaamaan turnauksessa seuraavaksi Romanian (torstaina 12.3.) ja lopuksi emäntämaa Tshekin (sunnuntaina 15.3.). Tämän jatkolohkon voittajajoukkue etenee ikäluokan EM-lopputurnaukseen, joka pelataan Pohjois-Irlannissa toukokuussa.

Anni Pulkkanen ja Pouta Ukkonen U17 EM-jatkokarsinnassa

kups.fi/anni-pulkkanen-ja-pouta-...

#KuPS #jalkapallo #Uutiset_Naiset #AnniPulkkanenPoutaUkkonenU17jatkokarsinta

1 0 0 0
Preview
Jokainen maali on laulun arvoinen: Piita Kytölaakso Vaasasta Kuopioon siirtynyt **Piita Kytölaakso** tuo keltamustille uusia vaihtoehtoja. Mistä tunnistaa aidon, maalinälkäisen hyökkääjän? Yksi vaihtoehto on Kuopion Palloseuran naisten joukkueen hyökkääjän Piita Kytölaakson näkemys maalinteosta. ”Hyvä hyökkääjä osaa ja haluaa viimeistellä miten vaan ja millä vaan. Hyökkääjänä koen, että kaikkiin maalipaikkoihin täytyy olla valmiina. Ja se valmiustila tulee toistoista harjoituskentiltä,” näkee Vasa IFK:sta Kuopioon täksi kaudeksi siirtynyt Kytölaakso. Kytölaakson ominaisuuksille on keltamustien riveissä selkeää tilausta. Tämä tehtiin selväksi myös päävalmentaja**Ollipekka Ojalan** suulla, kun Kytölaakson sopimus tammikuussa julkaistiin. ”Piita on hyökkääjätyyppi, jota meiltä ei ennestään löydy, ja siten hän tarjoaa täysin erilaisen vaihtoehdon pelaamiseemme. Hän on hyvä kohdepelaaja, joka pystyy kontrolloimaan vaikeitakin palloja. Hänellä on kykyä ja rohkeutta olla hyvä boksipelaaja, koska hän haluaa voittaa palloja eikä kaihda kontakteja. Uskon, että meidän ympäristössämme hän ottaa seuraavat askeleet pelaajana ja pystyy auttamaan joukkuetta,” Ojala viestitti. KuPSin ympäristö on ollut talven aikana myös uusi ulottuvuus Kytölaaksolle. ”Kyllä odotukseni olivat sellaiset, että harjoittelu on hyvällä tavalla raskasta ja se on käynyt toteen. Voisi jopa sanoa, että treenaaminen on aivan erilaista kuin urallani aikaisemmin.” **Anna jokin esimerkki?** ”Voimaharjoittelu on varmastikin paras esimerkki. Siihen päälle juoksuharjoitteiden sekä pallotreenin intensiteetti, niin kokonaisuus on valmis. Ensimmäiset kaksi viikkoa harjoitusten alkamisesta olin aivan kuollut, mutta nythän tähän on tottunut!” Kytölaakson kasvua pelaajana kuvaa osuvasti seuraavan lause. ”Nyt tässä jopa odottaa, että tulee kunnolla raskaat treenit.” **On ilmeisesti syytä olettaa, että olet tämän kaiken myötä parempi jalkapalloilija kuin vuosi sitten tähän samaan ajankohtaan?** ”Ehdottomasti olen. Sanoisin, että olen kehittynyt kaikilla osa-alueilla monipuolisesti. Voimatasot, juoksukestävyys sekä uskallus tehdä pallon kanssa ratkaisuja tulevat päällimmäisenä mieleen.” **Mitä ajatuksia sinussa herättää tuleva debyyttikautesi Kuopion Palloseuran paidassa?** ”Haluan voittaa joukkueen kanssa ja tietenkin hyökkääjänä haluan tehdä niitä maaleja. Se on hyökkääjän hommaa loppujen lopuksi.” **Oletko pohtinut jo valmiiksi maalituuletuksia tulevalle kaudelle? Löytyykö jotain vakiotuuletusta, kuten puolivoltti tai kärrynpyörä?** ”Ei ole todellakaan tulossa voltteja tai sellaisia. Ei onnistu, tai sitten hajoaa paikat kokeillessa. Kunhan tuuletuksissa on mukana asianmukaista iloisuutta, niin mennään sillä.” **Millainen on sinun unelmiesi maali?** ”Tätä pitää pohtia.” **Voisiko se liittyä esimerkiksi tulevan syksyn ratkaisupeleihin?** ”Hmm. Kyllä. Ratkaisumaali HJK:ta vastaan, jolla me voitamme Suomen mestaruuden. Se sen on oltava. Joskus elämässä asiat ovat tarkoitettu tapahtuvaksi. Jäämme odottamaan… Briotech Kansallinen liiga alkaa kotiottelulla 28.3. klo 16.00 HPS:ää vastaan. Hyödynnä naistenpäivän kausikorttitarjous (80€) ja varmista paikkasi kaikkiin kotiotteluihin tästä. Kuva: Jari Turunen

Jokainen maali on laulun arvoinen: Piita Kytölaakso

kups.fi/jokainen-maali-on-laulun...

#KuPS #jalkapallo #Uutiset_Naiset #BriotechKansallinenLiiga #KansallinenLiiga

0 0 0 0
Preview
Muutoksia KuPSin harjoitusotteluohjelmaan Kuopion Palloseuran Veikkausliigan kautta valmistavaan harjoitusotteluohjelmaan on tullut muutoksia Liigacupin aikataulujen myötä. Alun perin ohjelmassa ollut KuPS–HJK -harjoitusottelu on peruttu. KuPS pelaa ennen Veikkausliigakauden alkua kolme harjoitusottelua. Ensimmäinen ottelu pelataan Tampereella Tammelan Stadionilla IFK Mariehamnia vastaan. Tammelan ottelu ei ole avoin yleisölle. Tämän jälkeen KuPS kohtaa kotikentällään Väre Areenalla Joensuun JIPPO:n. Viimeinen harjoitusottelu pelataan Seinäjoella SJK:ta vastaan. **Kuopion Palloseuran harjoitusottelut:** La 14.3. klo 15.00 KuPS – IFK Mariehamn (Tammelan Stadion) La 21.3. klo 14.00 KuPS – JIPPO (Väre Areena) Pe 27.3. klo 14.00 SJK – KuPS Mahdollisista muutoksista sekä otteluiden striimauksista tiedotetaan myöhemmin kanavissamme.

Muutoksia KuPSin harjoitusotteluohjelmaan

kups.fi/muutoksia-kupsin-harjoit...

#KuPS #jalkapallo #Uutiset_Miehet

1 0 0 0
Preview
KuPS kiinnitti 18-vuotiaan Solo Soumahoron Kuopion Palloseura on tehnyt 2+1-vuotisen pelaajasopimuksen 18-vuotiaan keskikenttäpelaaja **Solo Soumahoron** kanssa. Norsunluurannikolta kotoisin oleva Soumahoro siirtyy Kuopioon Tanskasta, jossa hän on viimeiset kolme vuotta kuulunut FC Nordsjællandin arvostettuun akatemiaorganisaatioon. Nuori keskikenttäpelaaja on yksi sukupolvensa lupaavista pelaajista, ja KuPS näkee Soumahorossa merkittävää tulevaisuuden potentiaalia. Soumahoro oli talven aikana KuPSin mukana testijaksolla ja ehti esiintyä myös keltamustien paidassa Liigacupin ottelussa VPS:ää vastaan. Testijakso vakuutti seuran valmennusjohdon, ja osapuolet päätyivät sopimukseen. Soumahoro itse näkee siirron Kuopioon tärkeänä askeleena urallaan. ”Tämä on minulle hyvä mahdollisuus kasvaa ja kehittyä pelaajana. Haluan oppia lisää, ansaita vastuuta ja kehittyä joukkueen mukana sekä osaltani auttaa joukkuetta menemään eteenpäin sekä taistelemaan voitoista ja pokaaleista.” Keskikentällä viihtyvä Soumahoro kuvailee vahvuuksikseen pallollista pelaamista. ”Vahvuuksiani ovat viimeiset syötöt ja pitkät syötöt. Haluan olla paljon pallossa, pelata rohkeasti ja auttaa joukkuetta rakentamaan peliä.” Ensimmäiset kokemukset Kuopiossa ja uudessa joukkueessa ovat olleet positiivisia. ”Joukkue vaikuttaa todella hyvältä. Kommunikoimme paljon ja olen iloinen saadessani pelata näiden pelaajien kanssa. Uskon, että voin oppia heiltä paljon.” Tervetuloa Kuopioon, Solo! Veikkausliigakausi käynnistyy 4.4. Tampereella Ilveksen vieraana. Ensimmäinen kotipeli pelataan 11.4. kun Eremenkon veljesten vahvistama IF Gnistan saapuu Kuopioon. **Varaudu Veikkausliigakauteen ostamalla kausikortti ja ikioma paikkasi Väre Areenalta tästä >>**

KuPS kiinnitti 18-vuotiaan Solo Soumahoron

kups.fi/kups-kiinnitti-18-vuotia...

#KuPS #jalkapallo #Uutiset_Miehet

0 0 0 0
Preview
Johanna Pelttari Kuopion Palloseuran markkinointipäälliköksi Kuopion Palloseura vahvistaa organisaatiotaan, kun **Johanna Pelttari** on aloittanut seuran markkinointipäällikkönä. Pelttari vastaa KuPSin markkinoinnin kokonaisuudesta sekä markkinoinnin linjojen kehittämisestä. Hänen tehtäväkenttäänsä kuuluvat myös seuran yhteisöllisyyden vahvistaminen sekä kumppanuuksiin liittyvä yhteistyö. Pelttari siirtyy Kuopioon Tampereelta ja on kotoisin Lapista. Hänellä on laaja kokemus työskentelystä urheilun parissa eri lajien ympärillä. Viime vuosina hän on työskennellyt markkinoinnin, kumppanuuksien ja brändiyhteistöiden parissa autourheilun sekä e-urheilun kentällä. – On todella hienoa aloittaa työni Kuopion Palloseurassa. KuPS on yksi suomalaisen jalkapallon arvostetuimmista seuroista ja merkittävä urheilubrändi Suomessa. On kunnia päästä osaksi seuran taustajoukkoja. – Lähden tehtävään suurella innolla kehittämään KuPSin markkinointia sekä vahvistamaan seuran brändiä ja yhteisöllisyyttä entisestään. Urheiluihmisenä on erityisen hienoa tulla Kuopioon tekemään töitä seuran menestyksen eteen, Pelttari sanoo. #### KuPS kehittää organisaatiotaan – roolit tarkentuvat Samalla Kuopion Palloseura vahvistaa ja selkeyttää markkinoinnin, myynnin, tapahtumien ja viestinnän tiimiä. Roolitarkennusten myötä kokonaisuuteen saadaan lisää resursseja ja mahdollisuus keskittyä entistä vahvemmin omiin vastuualueisiin. **Tero Taipale** toimii jatkossa seuran myynti- ja tapahtumapäällikkönä vastaten myynnin kokonaisuudesta sekä ottelu- ja tapahtumatoiminnan kehittämisestä. Viestintä- ja mediapäällikkö **Tuukka Kahila** keskittyy jatkossa entistä vahvemmin seuran viestinnän, mediasuhteiden ja sisältöjen kokonaisuuden kehittämiseen. Myyntipäällikkö Tomi Mönkkönen siirtyy uusiin haasteisiin. Kuopion Palloseura kiittää Mönkköstä hänen panoksestaan seuran hyväksi ja toivottaa kaikkea hyvää tulevaan. **Tervetuloa Kuopioon Johanna!**

Johanna Pelttari Kuopion Palloseuran markkinointipäälliköksi

https://kups.fi/johanna-pelttari-kupsiin/

#KuPS #jalkapallo #Uutiset_Miehet #Uutiset_Naiset #BriotechKansallinenLiiga #KansallinenLiiga #Veikkausliiga

0 0 0 0
Preview
U19-maaottelu: Itävalta – Suomi 2-1 (1-0) **KuPS-puolustaja Lotta Paavilainen uurasti täydet 90 peliminuuttia torstai-päivän maaottelussa** Suomen U19-maajoukkue pelasi tänään toisen maaottelunsa kotijoukkue Itävaltaa vastaan. Itävalta onnistui voittamaan tiukan taistelupelin maalein 2-1. Kuopion Palloseuran luottopuolustaja **Lotta Paavilainen** valittiin jälleen Suomen aloituskokoonpanoon ja hän sai taistella täyden peliajan eli 90 minuuttia tämän päivän pelissä. Keskikenttäpelaaja **Anni Harmaala** aloitti ottelun vaihtopelaajan roolissa ja pääsi pelaajavaihdon kautta kentälle 66. peliminuutilla viimeisen puolituntisen ajaksi. **Kovatasoinen EM-jatkokarsintaturnaus edessä huhtikuussa Serbiassa** U19-maajoukkueen pelikausi jatkuu seuraavaksi ikäluokan EM-jatkokarsintaturnauksessa, joka pelataan huhtikuun alkupuolella Serbiassa. Suomi pelaa kovatasoisessa turnauksessa kolme kovaa peliä saaden vastaansa Islannin torstaina 9.4. (klo 12.00 Suomen aikaa), kotijoukkue Serbian sunnuntaina 12.4. (klo 15.00 Suomen aikaa) sekä lopuksi Tanskan keskiviikkona 15.4. (klo 13.00 Suomen aikaa). Turnauksen voittaja etenee jatkoon EM-lopputurnaukseen, joka pelataan kesä-heinäkuussa Bosnia-Herzegovinassa.

U19-maaottelu: Itävalta – Suomi 2-1 (1-0)

https://kups.fi/u19-maaottelu-itavalta-suomi-2-1-1-0/

#KuPS #jalkapallo #Uutiset_Naiset #AnniHarmaala #LottaPaavilainen #U19_maajoukkue

1 0 0 0
Preview
U19-maaottelu: Itävalta – Suomi klo 12.00 **Kuopion Palloseuran Lotta Paavilainen valittiin tämän päivän avauskokoonpanoon** Itävallassa maaottelumatkalla parhaillaan oleva Suomen U19-maajoukkue pelaa seuraavan ottelunsa tänään torstaina. Kotijoukkue ja Suomi kohtaavat alkaen kello 12.00 Suomen aikaa ja pelipaikkana on jälleen Wienissä sijaitseva **ÖFB Campus.** **Briotech Kansallisessa Liigassa** pelaavan Kuopion Palloseuran puolustaja **Lotta Paavilainen** (kuvassa) ja keskikenttäpelaaja **Anni Harmaala** hankkivat runsaasti peliaikaa maanantain kohtaamisessa. Lotta valittiin tänäänkin Suomen joukkueen aloituskokoonpanoon ja Anni aloittaa tänään vaihtopenkillä vaihtopelaajan roolissa. Tätäkin maaottelua pääsee seuraamaan livenä **Suomen Palloliiton** oman **YouTube** -kanavan kautta. Jännittävää pelipäivää kaikille sinivalkoisten kannattajille !

U19-maaottelu: Itävalta – Suomi klo 12.00

https://kups.fi/u19-maaottelu-itavalta-suomi-klo-12-00/

#KuPS #jalkapallo #Uutiset_Naiset #AnniHarmaala #LottaPaavilainen #U19Itävalta_Suomi

0 0 0 0
Preview
Argentiinalaista taitoa Savon sydämeen: Valentin Gasc **Valentin Casc** haluaa kasvaa, kehittyä ja voittaa. Joulukuussa kaksivuotisen sopimuksen Kuopion Palloseuran kanssa kirjannut keskikenttäpelaaja Casc on sopeutunut Savon sydämeen talven aikana. Kun kevät auringon ensisäteet jo horisontin takaa kurkistavat, katsoo Casc menneitä kuukausia tyytyväisenä jalkapalloilijana. – Olen todella tyytyväinen tähän alkuuni KuPSissa. Päivittäinen toimintamme on hyvin ammattimaista, kaikki on järjestetty pelaajille erinomaisesti ja seurassa vaikuttava kilpailuhenki tuntuu hyvältä, kertoo argentiinalaispelaaja. –Myös joukkueen sisällä vallitsee sellainen ilmapiiri, jossa kehittyminen on mahdollista. Arki on intensiivistä ja vaikka töitä tehdään todella kovaa, on mielestäni tunnelma pysynyt hyvänä. Tämä kaikki on tehnyt sopeutumisesta uuteen ympäristöön helppoa, 25-vuotias pallotaituri kiittelee. **Miltäs se tuntui aloittaa Pre-seasonit pelit vaatimattomasti Konferenssiliigan pudotuspeleillä Lech Poznania vastaan?** – EurooppalaisIlla ottelulla on aina erityinen taso ja intensiteetti. Pelaaminen Lech Poznania vastaan oli hieno kokemus jo harjoituskaudella. Se auttoi mittaamaan itseämme, kasvamaan ja ymmärtämään, että meidän täytyy kehittyä kilpaillaksemme korkeimmalla tasolla. **Mitä sinä haluat tuoda KuPSin pelaamiseen tulevalla kaudella, jos kysytään se nyt tähän ihan suoraan?** – Koen roolistani innostuneisuutta, mutta myös vastuuta. Tiedän, että seura odottaa minulta kokemusta ja sitoutumista jokaiseen harjoitukseen ja otteluun. Roolini on auttaa joukkuetta siellä, missä täytyy, tarjota tasapainoa ja olla ylipäätään johdonmukainen. Tärkeintä on mielestäni se, että joukkue pysyy yhtenäisenä. – Jos vielä palastelen omaa ruutuani, niin uskon, että voin tuoda pelaamiseemme myös tietynlaista taktista järjestystä, vahvaa puolustuspelaamista ja puhdasta pallonhallintaan liittyviä ominaisuuksia. Tunnen oloni mukavaksi joukkueissa, jotka pyrkivät olemaan pallon kanssa vastustajaa aktiivisempi ja hallita sitä kautta peliä. Siksi uskon, että pystyn sopeutumaan hyvin valmentajamme hahmottelemaan pelitapaamme, analysoi Casc. **Pelasit Seinäjoen Jalkapallokerhossa isossa roolissa ja jätit jälkesi Veikkausliigan parhaimmistoon. Miten vertaisit SJK:n ja KuPSin arkea toisiinsa?** – Vertailu on vähän vaikeaa, sillä vaikka jokaisella seuralla onkin oma identiteettinsä ja toimintatapansa, niin arki ratkaisee. SJK:ssa minulla oli todella hauskaa ja opin paljon. KuPSissa olen löytänyt ehkä vähän erilaisen dynamiikan, jossa on uusia pelaajia sekä uusia toimintatapoja. Sekin on positiivista, sillä se antaa minulle mahdollisuuden jatkaa kasvuani pelaajana. Cascin mukaan siirtyminen Kuopioon oli monen asian summa. Mahdollisuus voittaa vetää puoleensa kuin vastaleivotun kalakukon tuoksu. – Valitsin KuPSin, koska kyseessä on kunnianhimoinen seura, joka taistelee mestaruuksista ja pelaa eurooppalaisissa kilpailuissa. Olin hyvin motivoitunut koko tästä meneillään olevasta urheiluprojektista ja siitä itsevarmuudesta, jonka seura minua kohtaan osoitti heti ensimmäisestä hetkestä lähtien. Pelaajan näkökulmasta on aina mukavaa, että vaihtoehtoja oli, mutta kun tunsin KuPSin todellisen kiinnostuksen, niin homma oli minun osaltani sillä selvä. **Kenen vieressä muuten istut KuPSin pukukopissa?** – **Petteri Pennasen** ja **Arttu Heinosen**. Juttelemme paljon keskenämme ja pidän siitä, sillä pukukoppielämä on yksi jalkapalloilijan parhaista asioista. **Millainen pukukoppipelaaja olet omasta mielestäsi?** – Olen avoin ja läheinen ihminen. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että tykkään puhua kaikkien kanssa, rakentaa luottamusta ja varmistaa, että ryhmä on yhtenäinen. Uskon, että kommunikointi on erittäin tärkeässä osassa pukuhuoneessa ja yritän tuoda siihen kommunikointitapaan hyvää energiaa päivittäin. Kun pukukopin tunnelma on hyvä, se näkyy varmasti myös kentällä, Casc painottaa. **Entäpä sitten Seinäjoella asuminen ja Kuopiossa asuminen. Löytyykö arjesta eroavaisuuksia?** – Tämä on vähän sama kuin kahden jalkapallojoukkueen arjen vertaaminen keskenään. Molemmissa ja kaikissa kaupungeissa on omia ainutlaatuisia puoliaan, tämä pätee myös Seinäjokeen sekä Kuopioon. Kuopiossa on kuitenkin todella hyvä olla. Tämä on rauhallinen kaupunki ja saan keskittyä tällä jalkapalloon. **Mitä sinun mielestäsi voimme odottaa KuPSin joukkueelta tulevalla kaudella?** – Voit odottaa kunnianhimoista joukkuetta, joka kilpailee jokaisessa pelissä täysillä. Tiedämme, että Veikkausliigan voittaminen vaatii paljon, mutta tavoitteemme on olla kärjessä ja voittaa mahdollisimman paljon. Haluamme myös, että KuPSin kannattajat pitävät näkemästään ja nauttivat meidän pelaamisestamme. Veikkausliigakausi käynnistyy tasan kuukauden kuluttua 4.4. Tampereella Ilveksen vieraana. Ensimmäinen kotipeli pelataan 11.4. kun Eremenkon veljesten vahvistama IF Gnistan saapuu Kuopioon. **Varaudu Veikkausliigakauteen ostamalla kausikortti ja ikioma paikkasi Väre Areenalta tästä >>**

Argentiinalaista taitoa Savon sydämeen: Valentin Gasc

kups.fi/argentiinalaista-taitoa-...

#KuPS #jalkapallo #Uutiset_Miehet

1 0 0 0
Hilima on mielestäni mainio kirja pallotaituri Matti Hiltusesta ja kuopiolaisjalkapallon naatiskeluvuosista.

Nuoremman sukupolven Mikko Vehviläinen selviytyy kirjoittajana mainiosti. Kiitokset hänelle ja kaikille häntä tukeneille kirjan kirjoittamisesta.

Kirja sisältää mainiota ajankuvaa Kuopion legendaarisen Keskuskentän eli Keskarin ympäristöstä. 

Kuin myös haasteista loistavan urheilun, harrastuksen ja elämän polkujen varrelta.

Hilima on mielestäni mainio kirja pallotaituri Matti Hiltusesta ja kuopiolaisjalkapallon naatiskeluvuosista. Nuoremman sukupolven Mikko Vehviläinen selviytyy kirjoittajana mainiosti. Kiitokset hänelle ja kaikille häntä tukeneille kirjan kirjoittamisesta. Kirja sisältää mainiota ajankuvaa Kuopion legendaarisen Keskuskentän eli Keskarin ympäristöstä. Kuin myös haasteista loistavan urheilun, harrastuksen ja elämän polkujen varrelta.

Mainiossa ajankuva #Hilima kirjassa kerrotaan, miten Kuopiossa on ollut aikanaan epäilyä/vastustusta niin Keskarin talviauraukselle kuin nurmikentälle. Valoista puhumattakaan.

12 pistettä kirjan tekijöille.

#kirja #Kuopio #Keskuskenttä #Keskari #jalkapallo #Kups #MattiHiltunen

0 0 0 0
Preview
Twitch Twitch is the world

DJ Tuberqlosis — **COVERS episode** tonight 🎶
7 PM PT (02:00 UTC)

Grace Jones, Bronski Beat, Duran Duran, Patti Smith, Michael Jackson, Belinda Carlisle & more — all covers, all vibes.

📻 KUPS 90.1 FM Tacoma
🎧 Stream on Twitch: twitch.tv/tuberqlosis

#KUPS #CollegeRadio #NowPlaying #Covers

0 0 0 0
Preview
Lotalle ja Annille runsaasti peliaikaa Itävalta-ottelussa **Lotta Paavilainen valittiin tänään Suomen U19-maajoukkueen aloituskokoonpanoon** Itävallan ja Suomen U19-maajoukkueet kohtasivat tänään maaottelussa Wienissä. Kotijoukkue oli ottelussa vahvempi ja tehokkaampi voittaen pelin 3-0. Kuopion Palloseuran puolustaja **Lotta Paavilainen** (kuvassa) ja keskikenttäpelaaja **Anni Harmaala** hankkivat runsaasti peliminuutteja tämän iltapäivän pelissä. Paavilainen valittiin aloituskokoonpanoon ja hän pääsi pelaamaan tänään täyden peliajan eli 90 minuuttia. Harmaala aloitti ottelun vaihtopelaajan roolissa ja pääsi tauon jälkeen kentälle pelaamaan toisen puoliajan eli 45 minuuttia. Itävalta ja Suomi kohtaavat uudestaan tämän viikon torstaina 5.3. alkaen kello 12.00 Suomen aikaa ja tätäkin ottelua pääsee seuraamaan livenä **Suomen Palloliiton** oman **YouTube** -kanavan kautta.

Lotalle ja Annille runsaasti peliaikaa Itävalta-ottelussa

kups.fi/lotalle-ja-annille-runsa...

#KuPS #jalkapallo #Uutiset_Naiset #LottaPaavilainenAnniHarmaala #U19_maaotteluItävalta_Suomi

0 0 0 0
Preview
Kysely KuPS Naisten ottelutapahtumista Kuopion Palloseura Oy haluaa kehittää naisten ottelutapahtumaa entistä paremmaksi – ja nyt tarvitsemme siihen sinun apuasi. KuPSin naisten joukkue pelaa Briotech Kansallisessa Liigassa, ja ottelutapahtuman kehittämiseksi on käynnissä opinnäytetyö, joka toteutetaan toimeksiantona Kuopion Palloseura Oy:lle. Työ tehdään Savonia-ammattikorkeakoulussa. Opinnäytetyön tavoitteena on selvittää ottelutapahtumissa käyneiden kokemuksia, toiveita sekä mahdollisia kehityskohteita. Saatujen vastausten avulla KuPS pystyy kehittämään tapahtumakokonaisuutta entistä paremmaksi kaikille katsojille. #### Vastaa kyselyyn ja vaikuta Kyselyn täyttäminen vie vain hetken, ja vastaukset käsitellään täysin anonyymisti. Vastaamalla hyväksyt tietojesi käytön osana opinnäytetyötutkimusta. Kyselyn lopussa on mahdollisuus osallistua arvontaan. **Kysely on avoinna 2.–16.3.2026.** #### **Kyselyyn tästä >>**

Kysely KuPS Naisten ottelutapahtumista

https://kups.fi/kysely-kups-naisten-ottelutapahtumista/

#KuPS #jalkapallo #Uutiset_Miehet

0 0 0 0
Preview
U19-maaottelu: Itävalta – Suomi kello 16.00 **Kuopion Palloseuran Anni Harmaala ja Lotta Paavilainen** **ovat mukana tämän illan maaottelussa** Suomen U19-maajoukkue on matkustanut viime viikon torstaina maaottelumatkalle Itävaltaan. **Briotech Kansallisessa Liigassa** pelaavan Kuopion Palloseuran pelaajat **Anni Harmaala** ja **Lotta Paavilainen** (kuvassa) ovat matkustaneet maajoukkueen jäseninä Wieniin, jossa kohdataan emäntämaa kahdesti. Ensimmäinen maaottelu alkaa tänään **kello 16.00** Suomen aikaa ja pelipaikkana on **ÖFB Campus**. Paavilainen pelasi viime kaudella kymmenen liigaottelua Kuopion Palloseuran liigajoukkueen riveissä erinomaisin ottein. Harmaala pelasi viime vuonna vahvan kauden helsinkiläisen PK-35:n liigajoukkueen vahvuudessa ja siirtyi tälle pelikaudelle KuPS-joukkueen riveihin. Tämän illan maaottelua Itävalta – Suomi pääsee seuraamaan suorana lähetyksenä **Suomen Palloliiton** oman **YouTube** -kanavan kautta. Suomen joukkueen aloituskokoonpano tullaan julkaisemaan maanantai-päivän aikana. Jännittävää jalkapalloiltaa kaikille sinivalkoisten ystäville !

U19-maaottelu: Itävalta – Suomi kello 16.00

kups.fi/u19-maaottelu-itavalta-s...

#KuPS #jalkapallo #Uutiset_Naiset #Itävalta_Suomi #LottaPaavilainenAnniHarmaala #U19

0 0 0 0
Preview
Niitty loistaa jo maaliskuussa KuPSin luottopuolustaja **Niitty Hahl** on noussut uudelle tasolle. – Kyllä on ihan kiva olla välillä kotonakin, huokaa Niitty Hahl haastattelun aluksi. Kotona Kuopiossa 20-vuotiasta puolustajaa ei kuitenkaan hetkeen nähty, sillä ensin päivät täyttyivät keltamustien matkasta Tanskaan ja heti perään Suomen U23-maajoukkueen leiristä Eerikkilässä. Kovaa vauhtia kehittyvä puolustaja otti Eerikkilässä ensi kertaa tuntumaa myös vanhemman vuosikerran maajoukkueen toimintamalleihin. – Leiri meni hyvin. Uusia kokemuksia, uusia tapoja toimia sekä myös itseäni vanhempia pelaajia. Maajoukkueleirit ovat aina tapahtumia, joista minä nautin, Mikkelistä maailmalle ponnistanut Hahl tuumaa. Niitty on pelannut KuPSin paidassa yhteensä 60 liigaottelua sarjakausien 2023, 2024 ja 2025 aikana. Viime kaudella ansioluetteloon lisättiin 19 ottelua keltamustien takalinjoilla. **Mikä on mielestäsi johtanut kovaan kehitykseesi jalkapalloilijana?** – Sanoisin, että tämä ympäristö. On ollut vähän pakkokin kehittyä, kun ympärillä ja tässä arjessa tehdään niin laadukkaasti asiat, Hahl tuumaa. – Tietenkin tärkeää on ollut pysyä ehjänä. Olen päässyt harjoittelemaan ja pelaamaan koko ajan ilman mitään pitkiä taukoja. **Kerro sellainen ominaisuus, jonka jokainen jalkapalloilija voisi ottaa opiksi juurikin puolustajalta?** – Ensimmäisenä tulee mieleen riistäminen. Se on kuitenkin olennainen osa peliä. **Nyt saat hehkuttaa puolustajana pelaamista ihan luvan kanssa. Mikä siinä on parasta?** – Siinä on paljon kaikkea hyvää, mutta vastataan, että ne tilanteet, jolloin pystyn estämään vastustajan keskityksen tai laukauksen kohti meidän maaliamme. **Näissä haastatteluissa talven aikana moni joukkuekaverisi on puhunut avoimesti mestaruuden tuomisesta takaisin Kuopioon tulevan kauden päätteeksi. Voittamisen kulttuuri taitaa hehkua aika isolla liekillä teidän pukukopissanne?** – Kyllä. Voittaminen on se meidän juttumme. Tulevalla kaudella mestaruus täytyy saada takaisin Kuopioon. Briotech Kansallinen Liiga käynnistyy pitkän odotuksen jälkeen viimein tässä kuussa. Sitä ennen KuPS saa ottaa luvan kanssa hieman etäisyyttä jalkapalloon kuluvan viikon aikana. Hahlille se tarkoittaa katseiden kääntämistä ansaittuun rentoutumiseen pitkän talven urakoinnin vastapainoksi. **Rentoutumisesta tuli mieleen, ettet kuulemma voi elää ilman karkkia ja kahvia?** – Haha! Joo, näin olen joskus sanonut. **Millainen on kahvitilauksesi?** – Musta suodatinkahvi. Ja minimimäärä on kolme kuppia päivän aikana. **Siis suodatinkahvi kaikista maailman kahvivaihtoehdoista?** – Kyllä! Kahvi kahvina. Hahlin ja KuPSin naisten kausi käynnistyy 28. maaliskuuta kotiottelulla Helsingin Palloseuraa vastaan. Nähtävää, jännitettävää ja koettavaa on tarjolla heti avausottelusta alkaen. **Mitä sellaista teidän joukkueellanne on, mitä muilla ei ole?** – Onko muilla joukkueilla aurinkokatsomoa? Haha! No, vakavasti puhuttuna vastaan tähän, että joukkuehenki. Siitä ovat puhuneet näissäkin haastatteluissa varmaan kaikki pelaajat. Se on meillä aivan ainutlaatuinen. Harvoin mikään niitty loistaa Suomessa vielä maaliskuussa. Paitsi Kuopiossa.

Niitty loistaa jo maaliskuussa

https://kups.fi/niitty-loistaa-jo-maaliskuussa/

#KuPS #jalkapallo #Uutiset_Naiset #Niittyhahl

0 0 0 0
Preview
Kuopion stadionhankkeen markkinavuoropuhelu käynnistyy Kuopion kaupunki jatkaa stadionhankkeen valmistelua ja kutsuu nyt kiinteistökehittäjiä, sijoittajia ja muita kiinnostuneita toimijoita mukaan markkinavuoropuheluun. Kyseessä on markkinakartoitus, ei tarjouspyyntö eikä hankintamenettelyn käynnistäminen. Lue lisää markkinavuoropuhelusta >> Kuva: Raimo Pesonen / Kuopion kaupunki

Kuopion stadionhankkeen markkinavuoropuhelu käynnistyy

kups.fi/kuopion-stadionhankkeen-...

#KuPS #jalkapallo #Uutiset_Miehet #Uutiset_Naiset #kuopiostadion #stadion

0 0 0 0
Preview
Liigacup: AC Oulu selvään voittoon Kuopion Palloseuran Liigacup-ottelu Oulussa päättyi lauantaina kotijoukkue AC Oulun selvään 5–0-voittoon. KuPSin riveissä päävastuun kantoi jälleen Akatemia vahvistettuna muutamalla edustusjoukkueen pelaajalla. KuPS Akatemian päävalmentaja **Juho Neuvonen** myönsi ottelun jälkeen eron olleen selkeä. – Tänään vastus oli liian kova. Mielestäni ero oli iso aiempiin otteluihin verrattuna. Odotettavissa oli, että vastustaja prässää todella aggressiivisesti, ja tänään se intensiteetti, millä vastustaja tuli, rikkoi meidän pallollisen pelin. Iso ero oli siinä, miten paineen alla pystyttiin toimimaan. AC Oulu iski tehokkaasti myös tilanteenvaihdoista. – Kredittiä pitää antaa, miten nopeasti vastustaja käänsi peliä tilanteenvaihtohetkillä. Niissä oltiin helisemässä. Oli hetkiä, joissa valmius puolustaa oli hyväkin, mutta kun häviät merkittävän kaksinkamppailun, tulee kiire. Hemmo pelasti muutaman aika selkeän maalipaikan, Neuvonen totesi. Vaikka tulos oli tyly, näkee päävalmentaja ottelussa myös arvokasta oppia. – Kaikki nämä ovat erinomaisia ja opettavia kokemuksia meille, myös allekirjoittaneelle. Ne antavat perspektiiviä siihen, mitä pitää tavoitella, ja palauttavat maan pinnalle – töitä on tehtävä vielä hemmetisti. Liigacup 2026 on siis tullut päätökseen – iso kiitos KuPS Akatemialle joka kantoi suurimman vastuun. Ennen Veikkausliigakautta KuPS pelaa vielä kolme harjoitusottelua, joista tiedotetaan lähiaikoina. Kuva: Vladislava Gorokhova

Liigacup: AC Oulu selvään voittoon

https://kups.fi/liigacup-ac-oulu-selvaan-voittoon/

#KuPS #jalkapallo #Uutiset_Miehet

0 0 0 0

GOAL! 88' — J. Paananen scores for AC Oulu. AC Oulu 5–0 KuPS. League Cup

#acoulu #kups

0 0 0 0

GOAL! 88' — AC Oulu. AC Oulu 5–0 KuPS. League Cup

#acoulu #kups

0 0 0 0